22/03/2021

Kriisi päällä – miten siitä selvitään?

Koronatilanne ei ole omiaan helpottamaan yritysten elämää - päinvastoin. Kriisit ovat kuitenkin kuuluneet yrityselämään jo aikojen alusta; itse ajattelen, että kriisit yrityksessä ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Tällä hetkellä olen itsekin kriisin ytimessä parissa yrityksessä, joiden toiminnassa olen mukana. Miten näistä tilanteista sitten tullaan ulos? Mitä itse olen kasvuyritysten ytimessä oppinut kriiseistä?

Avoin keskustelu on kaiken a ja o - kriisissä kuin kriisissä. On kyettävä keskustelemaan myös siitä möröstä, joka istuu keskuudessamme ja on työntänyt meitä kriisiin, mutta mistä kukaan ei oikein haluaisi / kehtaisi / uskaltaisi puhua. Brutaalin rehellinen keskustelu auttaa ulos kriisistä kuin kriisistä. Kriisissä peili kannattaa ottaa omaan käteen ja katsoa siitä omaa ja yrityksen kuvaa hyvin rehellisesti. Mitä paremmin kykenee rehellisyyteen omasta tilanteesta, sitä varmemmin kriisi myös tullaan selättämään.

Elämä ei aina kulje tehtyjen strategioiden mukaan. Vuosituhannen vaihteessa perustin ensimmäisen yritykseni kolmen kaverini kanssa ja samalla alkoi yrittäjän elämän korkeakouluni. Opettelimme kaikki. Olimme kiinnostuneita internetistä ja ihmettelimme; tätäkö yrittäjyys on, saa tehdä sitä, mitä rakastaa ja saa siitä vielä rahaa. Parhaimmillaan sitä se juuri onkin. Kun matkaan lähtee täysin kokemattomat tyypit, niin kriisit seuraavat - se on selvä. Ja juuri ne opettavat matkustajaa eniten. Henkilökemiamme eivät natsanneet ja ajauduimme erillemme - tuli iso kriisi. Emme voineet suoraan jatkaa ystävinä, vaan oli annettava veden virrata, ennen kuin kestimme toisiamme jälleen. Kävimme rehellisesti asioita läpi ja ystävyytemme korjaantui. Kriisistä tultiin ulos - entistä viisaampina. Kunnes oli seuraavan opettajan vuoro. 

Matkailusovellusta perustaessa emme välttyneet kriiseiltä silloinkaan. Sovellus päätyi yli sadassa maassa kymmenen ladatuimman sovelluksen joukkoon Applen sovelluskaupassa ja samaan aikaan muistan, että tiimin sisällä mietimme - osaammeko me mitään. Meillä oli selkeät tontit ja jokaisella oma osaamisalueensa, missä olimme hyviä, mutta silti otimme yhteen toistemme kanssa. Silloin opin, että asiat voivat riidellä - ja yrityksessä usein riitelevätkin - mutta ihmiset eivät. Ei kannata sotkea ihmisiä mukaan asioiden tukkanuottasille. Asiat asioina, bisnes bisneksenä. Ajattelen, että työelämässä arvostetaan paitsi mukavia myös rehellisiä ihmisiä. Kun uskaltaa sanoa mielipiteensä ja olla rehellinen, tuo oman arvokkaan panoksensa yritykselle. Jees-miehillä ei loppujen lopuksi ole yrityksessä paljon käyttöä.

Kun kolme veljestä tekivät töitä yhdessä perheyrityksessämme Kaslinkissä, ajatukset, mielipiteet ja kipinät sinkoilivat. Itse näen jälkeenpäin katsottuna jopa haastavana asiana sen, että olimme veljeksiä - omalle perheelle voi toisinaan ilmaista tunteita turhankin suoraan. On taito olla rehellinen viiltämättä toista tarpeetta. Kaslinkin johtoryhmässä yrityskaupan jälkeen jatkaneet ovat kertoneet, että kokoukset ovat nykyisen varsin erilaisia - sävyisämpiä - kun Kukkosen veljekset eivät enää ole paikalla. Uskon sen. 

Kun samassa yrityksessä huseeraa kolme vahvatahtoista veljestä, vaaditaan hallitukselta paljon. Kaslinkin ja meidän onni oli, että hallituksen puheenjohtajana oli Harri Koponen, yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä suomalaisia yritysjohtajia maailmalla. Hänellä oli natsat sekä meidän kunnioitus sanoa kolmelle vallattomalle veljekselle tarvittaessa myös vastaan. Juuri sitä tarvitsimme, jotta pääsimme eteenpäin ja sellaiseen menestykseen, jonne loppujen lopuksi yhdessä ylsimme.

Ajattelen, että termi ’välttää kriisitilanteita’ kannattaa unohtaa. Niitä ei voi välttää. Edelleenkään en suhtaudu kasvuyrittäjien ja niiden yritysten, joiden kanssa teen yhteistyötä, ongelmiin välinpitämättömästi. Kriisi se on pienempikin kriisi. Taitetut kilometrit tuovat kuitenkin rauhaa kriisitilanteissa ja luottoa siihen, että kaikesta selvitään tavalla tai toisella. Toisinaan tarvitaan äärimmäisempiä liikkeitä - kuten avainhenkilöiden vaihtoa - toisinaan selvitään kriisin tärkeimmällä lääkkeellä; brutaalin rehellisellä keskustelulla. Loppujen lopuksi ajattelen, että kun kriisi on mahdollisuus, voimme tulla siitä ulos parempina ihmisinä. Ja sitten päättää, ettemme sorru samaan juoksuhiekkaan enää toistamiseen, vaan otamme opiksi. Silloin päästään heittämään ilmoille se kaikkien aikojen yritysklisee: kriisi on lahja ja mahdollisuus. 


Juha-Petteri Kukkonen keskittyy niin enkelisijoittajana kuin hallitusammattilaisena innovatiiviseen tulevaisuuden rakentamiseen. Kukkonen on yksi Suomen aktiivisimmista alkuvaiheen kasvuyritysten enkelisijoittajista keskittyen viihteeseen, ruoka- ja juoma-alaan sekä teknologiaan.

Kukkonen on toiminut yrittäjänä 2000-luvun alusta asti ja aiemmin tuonut innovatiivista ajattelua muun muassa Kaslinkiin ja Fazeriin toimien yritysten luovana johtajana. Hän on kehittänyt menestyneen liikematkailijoille suunnatun CreateTrips -mobiilisovelluksen, joka nousi kymmenen ladatuimman sovelluksen joukkoon yli sadassa maassa vuonna 2014.

Sijoitusportfoliossaan Kukkosella on yrityksiä, jotka synnyttävät yhteiskuntaan parempaa ajattelua, hyvinvointia, merkityksellisiä trendejä ja parhaimmillaan muuttavat maailmaa. 43-vuotiaasta Kukkosesta kirjoitettu elämäkerta WSOY:n kustantamana ilmestyy keväällä 2023.

JUHA-PETTERI KUKKONEN
General Partner, Chairman
+358 40 770 2319
jp@kvkicapital.com