02/11/2020

Verotiedot ovat julki ja moni haaveilee miljoonista – mutta millä hinnalla ne tulevat?

Sain seiskaluokalla kansalaistiedon tunnilla tehtäväksi kirjoittaa aineen tulevaisuuden haaveistani. Siellä, Tenetin yläasteen pulpetin äärellä Sotkamossa, raapustin haluavani olla kansainvälinen, menestynyt liikemies - sellainen, joka osaa olla rapujuhlilla ja käyttää huumeita oikean määrän. Muistan, että opettaja kirjoitti lyhyesti aineeni yläreunaan ’no huh huh’. Tänä päivänä olen tuon unelmani pitkälti saavuttanut - toki huumeille sanon edelleen ei. Olen myös maksanut unelmastani kovan hinnan.

Olen yrittäjän sielun omaava, voisin jopa sanoa ’henkeen ja vereen’ yrittäjätyyppi. Näinkin mukavaksi mieheksi olen aina tullut varsin huonosti toimeen esimiesteni kanssa, halunnut tehdä asiat omalla tavallani, omaa visiotani noudattaen. Niin olen tehnytkin, ja se on johtanut minut tähän, taloudellisesti varsin mukavaan elämäntilanteeseen. Matka tänne on kuitenkin sisältänyt sellaisia tiukkoja käännöksiä, jotka ovat vieneet mukanaan niin tärkeitä ihmissuhteita kuin tuoneet unettomia öitä. Yksi kallisarvoisimmista ihmissuhteistani lasteni äidin kanssa päättyi pitkälti juurikin osana niitä maksuja, joita kovasta tahdista joutuu tilittämään. Siitä seuranneen menettämisen kivun tulen aina kantamaan mukanani. Valitettavasti myös perhesuhteeni ovat menestyksen tuoksinassa joutuneet kovalle koetukselle. 

Myimme Kaslinkin Fazerille kesällä 2019. Onnistuimme yrityksen kanssa tekemään taloushistoriaa ja onnistumisemme oli monella muullakin mittarilla mitattuna ainutlaatuinen. Yrityskaupan jälkeen saavuin tienhaaraan, jossa minun piti tehdä päätös elämästäni. Vaihtoehtoja oli pitkälti kaksi; jäädä juomaan Gin and toniceja Kämpin terassille tai lähteä toteuttamaan missiotani; tehdä maailmasta parempi paikka. Vaikka ensimmäinen vaihtoehto on kieltämättä houkutteleva ja vienyt monen mukanaan, päätin valita jälkimmäisen. Ennaltaehkäisevästi otin yhteyttä päihdeneuvojaan, jonka kanssa istuimme alas käymään läpi ne vaaranpaikat, joihin monet yrityskaupan tai muun ison elämänmuutoksen tehneet ovat langenneet. Yrityskauppojen jälkeen olemme tavanneet neuvojan kanssa säännöllisesti, jotta voisin nähdä ennalta ne kohdat, joissa voisin astua harhaan. Tuen avulla haluan tehdä oikeampia sekä viisaampia päätöksiä elämäni tulevia vuosia ajatellen.

Miksi shampanja ja drinkit sitten voivat viedä mennessään? Luulisi, että miljonäärin elämä olisi huoletonta ja helppoa - eikä moiset mustat voimat ulottuisi senkaltaiseen unelmaelämään! Kun yrityskaupat tehtiin, koin syvän identiteettikriisin, jonka mainingeissa varmasti jollakin tasolla seilaan edelleen. Takana on yli 20 vuotta kovaa työntekoa, asialle omistautumista, paremman elämän jahtaamista ympäripyöreitä päiviä eläen. Tein suuria uhrauksia sen tähden, että pääsin tähän paikkaan. Kun yht’äkkiä onkin tavallaan perillä, jonkinlaisessa maalissa, elämältäni oli vaarassa pudota pohja. Mitä minä olen ilman yritystäni? Mitä minusta jää jäljelle, kun työn tekeminen ja kuuman raudan takominen eivät enää olekaan välttämättömiä? Niiden kysymysten äärellä olen juuri nyt. Onneksi myös vastauksia on alkanut löytyä.

Tavoitteeni on muuttaa maailmaa ja saada ihmiset syömään parempaa ravintoa. Olen mukana useammassa ruoka-alan yrityksessä sijoittajana ja neuvonantajana - haluan, että saamme suomalaisia ruokainnovaatioita maailmankartalle. Kansainvälistyminen on mahdollista, minä ja myyty perheyrityksemme Kaslink on siitä mainio osoitus. Itsehän olen liikkeellä autokoulun pohjalta ja kotoisin en Sydneystä vaan Sotkamosta. Olen elävä osoitus siitä, että kaikki on mahdollista. Yksi missioistani on muistuttaa muitakin siitä. 

Minulta kysytään usein, että mitkä ominaisuudet minussa ovat tehneet tästä kaikesta mahdollista. Pohtiessani vastausta, olen päätynyt kolmeen erityisen tärkeään piirteeseen. Uskon, että avoimuuteni on niistä yksi. Pyrin olemaan paras versio itsestäni ja myös aivan oma itseni joka päivä, pysymään rehellisenä ja avoimena maailmalle sekä muille ihmisille. Uskon, että Suomi tarvitsee enemmän yrittäjäesikuvia, jotka ovat valmiita keskustelemaan avoimesti oikeista aiheista. Teen sitä juuri nyt tässä ja pyrin tekemään jatkossakin. Sosiaalisuuden nimeen vannon myös, loppujen lopuksi verkostot syntyvät olemalla auki ja ottamalla kontaktia muihin - yksinkertaisuudessaan. Olen saanut osakseni kritiikkiä, minua kutsutaan Jodelissa kauramiljonääriksi ja toiset liikemiehet ovat arvostelleet Kaslinkin menestystarinaa ruotsalaisten matkimiseksi, jos olisin hiljaa, jäisi kritiikkikin ehkä saamatta. Vaikka sivaltaminen tuntuu, pyrin keskittymään missiooni ja olemaan sosiaalinen sekä avoin itseni. 

Viimeisenä ominaisuutena menestyksen taustalla on ehdottomasti positiivisuus. Siinä, että näen mahdollisuuden kaikessa ja olen valmis yrittämään, on menestymisen kannalta jotakin hyvin oleellista ja tärkeää. Tuo piirre näkyy haastavana taas esimerkiksi parisuhteissa - jossa joskus uskon liian kovaa ja pitkään - mutta se onkin sitten jo toinen tarina. Uskon, että nämä; avoimuus, olennaiseen keskittyminen ja positiivisuus ovat tuoneet minut tänne. Uskon, että ne tulevat viemään minut myös eteenpäin - tuleviin, elämäni parhaimpiin vuosiin.


Juha-Petteri Kukkonen keskittyy niin enkelisijoittajana kuin hallitusammattilaisena innovatiiviseen tulevaisuuden rakentamiseen. Kukkonen on yksi Suomen aktiivisimmista alkuvaiheen kasvuyritysten enkelisijoittajista keskittyen viihteeseen, ruoka- ja juoma-alaan sekä teknologiaan.

Kukkonen on toiminut yrittäjänä 2000-luvun alusta asti ja aiemmin tuonut innovatiivista ajattelua muun muassa Kaslinkiin ja Fazeriin toimien yritysten luovana johtajana. Hän on kehittänyt menestyneen liikematkailijoille suunnatun CreateTrips -mobiilisovelluksen, joka nousi kymmenen ladatuimman sovelluksen joukkoon yli sadassa maassa vuonna 2014.

Sijoitusportfoliossaan Kukkosella on yrityksiä, jotka synnyttävät yhteiskuntaan parempaa ajattelua, hyvinvointia, merkityksellisiä trendejä ja parhaimmillaan muuttavat maailmaa. 43-vuotiaasta Kukkosesta kirjoitettu elämäkerta WSOY:n kustantamana ilmestyy keväällä 2023.

JUHA-PETTERI KUKKONEN
General Partner, Chairman
+358 40 770 2319
jp@kvkicapital.com